Cowe House. Emily on aina rakastanut sitä. Se on keskikokoinen kartano kylän keskustassa. Cowe Housen rakensi Emilyn isoisoisoisä, Sir John Cowe. Se ei ole koskaan kärsinyt tulipaloista, eikä muista haitoista. Aivan kuin se olisi jumalten siunaama.

Aamu. Emily avasi silmänsä, ja katsahti sinistä taivasta. "Nukuin taas liian pitkään", hän kauhisteli.

Ei auttanut kuin herätä, vaikka kuinka väsyttäisi. Beatrix-äiti kun ei pidä myöhästelystä. "Mutta ei se minun vikani ollut, Evan olisi pitänyt herättää minut", hän mutisi.

"Tosiaan, miksei hän, tai kukaan muukaan herättänyt minua, vaikka aurinko on jo korkealla?"Emily mutisi avatessaan vesihanaa. "Tässä on nyt jotain outoa", hän tuumi.

"Yleensähän äiti on heti jyskyttämässä ovea, kun olen hiukankin myöhässä", hän ajatteli. Emilyn aamu ei alkanut hyvin.

Viimein hän pääsi salonkiin. "Toivottavasti en saa kuulla tästä kovin paljoa", Emily toivoi.

Ai hei kulta, heräsit jo", Sir william sanoi hiukan hajamielisenä. "Istu alas, niin voimme jutella hiukan".

"Sinäpä nukuit pitkän, aloimme huolestua sinusta", Lady Beatrix huomauttai. " "Eva ei herättänyt minua", Emily puolustautui. "Sepä kummaa, muistan itse käskeneeni hänet herättämään sinut", Beatrix totesi hiukan hämmästyneenä. "Siitä puheenollen, en ole nähnyt häntä aamun jälkeen, minne lie joutunut".

Emilyn istuttua aloitti hänen isänsä pitkän saarnan, miten palvelusväkeen ei voinut nykyään luottaa. Se oli hänen lempipuheenaiheensa heti hevosten ja metsästyksen jälkeen. Emily katsoi häntä tuskastuneena. "Sir Williamia ei saa hiljaiseksi itse kuolemakaan", oli yleinen sanonta kylällä, ja se piti erittäin hyvin paikkansa.

"Emily, muista käydä tänään ompelimossa hakemassa uusi pukusi", Beatrix keskeytti kiireesti. Emily poistui huoneesta niin nopeasti kuin kykeni jättäen Williamin jauhamaan kelvottomasta palvelusväestä.

Matkalla ikkunan ohi hän pysähtyi. "Voi ei, siellä sataa!" hän totesi katsottuaan ulos. Sininen taivas oli muuttunut harmaaksi pilvimereksi.

Mutta ei auttanut. Toinen vaihtoehto oli jäädä kuuntelemaan isää, kunnes sade lakkaisi. Emily valitsi sateen.

                                                     1h 30 min myöhemmin

"Että osaa olla kylmä!" Emily hytisi hieroessaan kylmenneitä käsiään. Ompelimossa oli ollut ruuhkaa, ja hän oli joutunut odottamaan melkein tunnin, ja sitten puku oli pitänyt vielä sovittaa ja maksaa.

"Vaihda vaatteet äkkiä, meille on tulossa vieras teelle", Sir William sanoi astuessaan ovesta sisään. Emily nosti uteliaana katseensa. "Kuka?"hän kysyi.

"Tapasin tänä aamuna erään Sir Matthew Hoakwoodin. Erittäin mukava mies, ja kutsuin hänet teelle, joten vaihda äkkiä vaatteesi", William selosti.

Sir Matthew osoittautui juuri Williamin kuvailujen mukaiseksi. Hänellä oli hyvä huumorintaju, ja vaikka hän oli hiljainen ja syrjänvetäytyvä, ei se pilannut hänen luonnettaan. Sir Matthew kertoi vanhempiensa kuolleen, kun hän oli viidentoista, eli noin kahdeksan vuotta sitten. Emily säälitteli hänen kohtaloaan, ja yritti kuvitella, miltä tuntuisi olla itse orpo. Ilta oli erittäin mukava, ja Matthew jäi jopa päivälliselle. Kotiaan tämä mies kuvaili "nitiseväksi talonrotiskoksi, joka kaipaa kipeästi kunnostusta".

                                            2 kuukautta myöhemmin

Rakas päiväkirja, olen hyvin jännittynyt. Olemme viettäneet Matthewin kanssa monta hauskaa keskustelua ja ratsastusretkeä viimeaikoina. Taidan olla rakastunut häneen. Mutta se ei ole syy jännitykseeni.

Äsken hän pyysi saada puhua kanssani kahden kesken. Hän vei minut pihallemme. Kysyin, mitä asiaa hänellä oli, sillä en voinut aavistaakaan, mitä hän ajoi takaa.

Yllättäen hän polvistui, ja veti taskustaan sormuksen! Siis toisin sanoen, Matthew kosi minua. Suostuin, mitäpä muuta olisin voinut, tai halunnut tehdä.

Nyt hän on isän luona, toivottavasti isä hyväksyy liittomme. En voisi kestää kieltoa. En pysty istumaan aloillani.  Emily nousi, ja alkoi kävellä ympäri huonetta.

Ovi avautui, ja Sir William astui sisään vakavakasvoisena. "Mitä sanoit hänelle, annatko suostumuksesi?" Emily kyseli rynnätessään isäänsä vastaan.

William oli hetken vaiti. "Mitä minulla olisi ollut sitä vastaan, Emily kulta? Menkää minun puolestani naimisiin", hän vastasi.

Emily kiljaisi ilosta, ja syöksyi isänsä kaulaan. "Kiitos isä, olen ikuisesti kiitollinen", hän sanoi.

Häät olivat pienet, vain perheen keskeiset. Emily ja Matthew  eivät suostuneet Beatrixin painostuksesta huolimatta pitämään suuria juhlia. He halusivat naimisiin nopeasti. Beatrixin ei auttanut muu kuin taipua heidän tahtoonsa. Niinpä, eräänä kesäiltana Emily Cowesta tuli Emily Hoakwood.

"Onpa se suuri!" totesi Emily seistessään Middleway Manorin edessä. Cowe House oli sen rinnalla mökkipahanen. Talo oli joskus ollut kaunis, mutta nykyään se muistutti tuulen pieksemää venevajaa. Middleway Manoria ympäröi sankka metsä lähes joka puolelta. Kukaan ei ollut koskaan rohjennut puhua puiden kaatamisesta, joten ajan saatossa talo oli jäänyt eristyksiin.

Emily ei voinut aavistaakaan, että joku tarkkaili heitä puiden katveesta...  

Anteeksi, että osa oli melko lyhyehkö (ja imelähkö). Yritän tehdä jatkossa pidempiä.