Tässä osa 7, pitkän koneistunnon tulos. Älkää välittäkö, JOS osassa ilmenee jotain, jota ei voi täysin selittää (esim. outoja kuvan muokkauksia) lisäksi teksti SAATTAA ollla tönköhköä (sori caps lock). Lähden tästä huomenna matkalle, enkä ole katsomassa kommentteja, joten laittakaa paljon palautetta, niin saattaisin saada jopa loman jälkeen äkillisen mielihalun tehdä uutta osaa...  

"Missä olen?". "Olisit jättänyt minut jokatapauksessa".

Emily avasi silmänsä. Hän luuli aluksi olevansa taivasalla, muta tajusi sitten katsovansa kattoa. Hän ei tiennyt, missä oli. "Heräsitte viimeinkin, luulin teitä hetken kuolleeksi", sanoi tuntematon ääni aivan Emilyn vierestä. Hän käänsi päätään.

Hän melkein pyörtyi uudestaan. Luuranko istui sinisellä tuolilla sängyn vieressä. Se katsoi Emilyä ihmetellen, jos näki mitään ylipäänsä.

"Pysy kaukana!",Emily huusi. "Jos yrität vahingoittaa minua, huudan, ja silloin sinulle käy huonosti!".

Luuranko nousi kiiresti ylös. "En aio mitään pahaa, usko minua. Huolestuin vain, kun heräsin, ja löysin sinut siitä tajuttomana", se sanoi kuulostaen vilpittömältä.                                                                                                                                                                Emily rauhoittui hieman. "Oletko Lily Adele Hoakwood?", hän kysyi. Lily nyökkäsi. "Etkö sinä ole ollut kuollut joa ainakin sadan vuoden ajan?", Emily ihmetteli.

Lily istahti hiljaa sängyn reunalle, ja oli hetken hiljaa miettien Emilyn sanoja. "Olen kyllä kuollut, en tunne mitään, tai hengitä", hän sanoi. "Miten sinä sitten pystyt puhumaan ja liikkumaan?", Emily kysyi ihmeissään. "Sitä en tiedä itsekään", Lily vastasi.

"Kuinka sinä kuolit?", Emily kysyi uteliaasti. Lily katsoi häntä ihmeissään. "Ettekö tiedä sitä?", hän kysyi. "Se on hämärän peitossa. Uskotaan, että murtovaras tappoi teidät, tai että karkasit pois juuri ennen häitä. Sisaresi Maryn päiväkirjassa annetaan ymmärtää, että ruumiisi katosi, eikä sitä koskaan löydetty", Emily sanoi.

"Niin vai, hän on näköjään päättänyt kaunistella totuutta", Lily sanoi kitkerästi. Emily katsoi häntä ymmällään. Lily ei vaivautunut kertomaan enempää.

"En usko sinua, ellen itse pääse lukemaan hänen sanojaan, missä se päiväkirja on?" hän sanoi. "Se on hänen huoneessaan, pöydällä". "Kiitos, palaan pian".

     Tietenkään Emily ei voinut jäädä odottamaan. Hänen uteliaisuutensa ei vain antanut periksi sellaiselle. Tuskin Lily oli ehtinyt poistua huoneesta, kun hän nousi ylös, ja lähti tämän perään.

Samalla hän viimein sai koottua ajatuksensa. Viime aikoina oli tapahtunut aivan liian paljon liian nopeasti. Nyt hän ei enää hätkähtäisi mistään, niin hän ainakin uskoi. "Mitähän seuraavaksi, itse pääpaholainen", hän hymähti. Emily tunsi, kuinka hänen päätään alkoi särkeä. "Johtuu varmaan siitä kaatumisesta", hän totesi.

Lily oli lukemassa, kun Emily astui Maryn huoneeseen. "Teennäistä, he eivät voi tietää, mitä lily merkitsi minulle", Lily luki. "Hän olikin ainoa ihminen, jonka vuoksi elää, ja nyt, kun hän on poissa, millään ei ole enää väliä". "Valehtelija!", Lily sanoi hiljaa.

"Lily, jos et kuollutkaan murtovarkaan uhrina, niin kuka sinut tappoi?", Emily kysyi varovasti. Lily sulki kirjan.

"Haluatko todella tietää?", hän kysyi. "Tietenkin, olen jo sotkeutunut juttuun kaulaani myöten, joten voin yhtä hyvin kuulla totuuden", Emily sanoi.

Lily istahti lattialle, ja viittasi Emilyä tekemään samoin. "Ota mukava asento", Lily kehotti. "Muistan sen kuin eilisen, mutta se luultavasti johtuu siitä, että olen nukkunut vuosia. Niin, se oli 17 syyskuuta 1761..."

Olin menossa nukkumaan. Kello oli yksitoista, mutta en tuntenut oloani lainkaan väsyneeksi. Muut nukkuivat jo, paitsi Mary, joka yleensäkin valvoi pitkään.

Yllättäen kuulin, kuinka joku känsi ovennuppea. Säikähdin, mutta sitten huomasin, että se oli vain Mary.

"Älä tee noin, luulin sinua murtovarkaaksi", sanoin. Mary ei näyttänyt kuulleen.

"Et arvaakaan, mitä löysin, kun tutkin sukukirjoja, Lily!" hän sanoi. "Tule, sinun on pakko nähdä tämä!"

Mary riuhtoi minut mukaansa. Toivoin, ettei kukaan heräisi metelöintiimme.

Pääsimme viimein kirjastoon, mutta en nähnyt jälkeäkään kirjasta. "Mihin olet laittanut sen kirjan", kysyin. Kuulin kun ovi meni kiinni. Käännähdin Maryn puoleen.

Hän oli lukinnut kirjaston oven. "Ei ole mitään kirjaa", Mary sanoi. Ne sanat herättivät minussa levottoman tunteen. "Mitä tarkoitat?", kysyin.

Vasta silloin huomasin Maryn kädessä olevan miekan. Sydämeni taisi jättää silloin lyönnin väliin.

"Etkö ole ymmärtänyt?" hän kysyi. "Aion tappaa sinut tänä iltana. Kirja oli vain harhautus".

"Mitä sinä oikein puhut, Mary?". "Tämä on varmaan taas niitä sinun pilojasi. Päästä minut nyt pois täältä, minä menen huomenna naimisiin, muistathan. Ja minun on pästävä nyt nukkumaan", sanoin. En ollut uskonut hetkeäkään hänen puheisiinsa.

"En pilaile, Lily. Aion tosiaan tappaa sinut. Nyt on liian myöhäistä paeta, sinä kuolet tänään!" hän sanoi. Viimein ymmärsin, että hän oli tosissaan.

Juoksimme ympäri kirjastoa. Sitä tuntui jatkuvan loputtomasti, muistan vain, että pelkäsin koko ajan hänen osuvan minuun miekallaan. Mary oli luonnollisesti parempi juoksija kuin minä.

   Viimein en jaksanut enää juosta. Hän oli viiltänyt minua kahdesti selkään, ja haavoista vuotanut veri oli lentänyt ympäri kirjastoa. Lysähdin seinää vasten odottaen viimeistä iskua.

           Mary nosti miekkansa. "Miksi sinä haluat tappaa minut, olemme olleet aina ystäviä!" parahdin. Miekka laskeutui.

"Lily, sinä olisit poistunut elämästäni muutenkin. Sinun murhaamisestasi on minulle vain enemmän hyötyä", hän sanoi. Ja iski.

Sitä kipua ei voi kuvailla. Luulin, että kuolisin siihen, mutta haava ei ollut riittävän syvä. Huusin, mutta kukaan ei kuullut minua.

Miekka heilahti uudestaan, tällä kertaa kohti kaulaani.

Viimeinen asia, jonka näin oli miten Mary hymyili minulle. Ehdin nähdä hänen todellisen luonteensa, ennen kuin kaikki pimeni.

En tiedä, mitä Mary tarkoitti sillä, että hyötyisi minusta enemmän kuolleena kuin elävänä, mutta hän olikin outo ihminen. Aina lukemassa kirjoja aiheesta kuin aiheesta.

Hän oli kai saanut käsiinsä jonkin oudon kirjan, joka oli sekoittanut hänen päänsä lopullisesti. En tiedä mitä hänelle tapahtui sen jälkeen.

Mary kai raahasi minut alas salahuoneeseen, ja puhdisti lattiat. Koska hän ei saanut tapetteja puhtaaksi, hän luultavasti avasi sen ikkunan, niin etteivät epäilykset kohdistuisi häneen. Mutta nämä ovat vain arvauksia, mitään ei voida kai koskaan osoittaa todeksi, tai meidän pitäisi kysyä sitä häneltä itseltään.

"Niin, Mary tappoi minut. Enempää en asiasta tiedä, heräsin vasta kun sinä tuuperruit lattialle", Lily sanoi.

"Mary on todellakin julma", Emily sanoi. Totuus oli tyrmännyt hänet täysin, ja saanut tajuamaan, kuinka sokea oli ollut. "Olen nähnyt hänet kahdesti. Ensin hän tunkeutui uneeni, sitten tuli varoittamaan minua hautausmaalle. Mutta en koskaan uskonut hänestä pahaa", Emily sanoi.

Lily nauroi. "Hän osasi teeskennellä. Ja jos hän on ilmestynyt sinulle, se tarkoittaa, että jotakin on pielessä. Mary on luultavasti tehnyt jotakin, mikä on saanut aikaan nykyisen olotilani".

"Kun tapasin hänet, hän oli aivan elävän näköinen, mutta tuntui kuin jotakin olisi pielessä. Hänestä hohkasi kylmää voimaa, jota en pysty määrittelemään. Hän sanoi, että olin aiheuttanut Clarissa Meaningin kuoleman. Mary luultavasti tappoi Clarissan, koska ennen kuolemaansa hän oli aikeissa kertoa minulle jotain. Mutta en ymmärrä, miksei hän tappanut minua kun nukuin?"Emily ihmetteli.

Lily nousi nopeasti ylös. "Tuossa on järkeä, ehkä jokin esti häntä tulemasta huoneeseesi, mennän ottamaan asiasta selvää", Lily sanoi.

                                              :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Tule sisään, en näe täällä mitään tavallisuudesta poikkeavaa", Emily sanoi epäröivälle Lilylle. "Tämä paikka on tosiaan muuttunut vuosisadan aikana. Kun minä vielä elin, täällä oli kirkasvärisiä tapetteja ja ranskalaisia huonekaluja. Nyt tunnelma on paljon synkempi", totesi Lily.

Hän otti pari askelta lähemmäs, ja yritti astua kynnyksen yli.

"Mitä odotat, vai etkö pysty tulemaan sisään?" Emily kysyi. "Jokin pidättelee minua, en pääse sinne", vastasi Lily. "Katso, onko siellä jotain, mikä ei liity sisustukseen.

Emily katseli ympärilleen, eikä huomannut mitään erityistä. Sitten hän sulki oven, ja katsoi sen ylle. "Tietysti, miksen muistanut noita yrttejä!" Emily päivitteli.

Oven, ikkunoitten ja takan yllä riippui rivissä viisi kimppua kuivattuja yrttejä, joilla uskottiin olevan kuolemaa ja pahaa torjuva vaikutus. Kimpuissa oli oransseja ruusuja, kieloja, punaisia lehtiä, minttua ja koristeneilikkaa.

                "Siellä on pahalta suojaavia yrttejä", hän selitti oven ulkopuolella odottavalle Lilylle. "Hyvä olet siis turvassa siellä, Mary ei voi tulla sinne", Lily sanoi. He kuulivat kellon lyövän yhtä. "Sinun pitäisi mennä nukkumaan, tai muuten palvelijanne voivat alkaa kysellä", Lily neuvoi. "Kertoisitko muuten ensin, missä lähin kylpyhuone on?". "Aivan tuossa lähellä, mene tummasta ovesta", Emily sanoi väsyneenä "Hyvää yötä".

Emily oli sulkemassa ovea, kun hän tajusi Lilyn kysymyksen järjettömyyden. Emily meni uteliaana kylpyhuoneeseen, josta hän löysi Lilyn pesemässä kasvojaan. "Jos olisit itse ollut pienessä tilassa sata vuotta olisit kai myös pölyinen", Lily huomautti.