No, lopultakin on uusi osa netissä, olisin saanut tämän valmiiksi jo eilen, mutta laiskuus iski... tässäpä tämä,  tarina ei ole tämän ja parin seuraavan jakson ajan yhtä dramaattinen kuin aiemmin, mutta kukapa sitä keksisi koko ajan jotain uusia mullistavia juonenkäänteitä... lukekaa, ja kun olette lukeneet, klikatkaapa tuota pientä linkkiä, jossa lukee Kommentoi, ja raapustakaa sinne jotain....

    Middleway Manorissa oli hiljaista. Emily sulki kirjan äänettömästi, ja pysähtyi kuulostelemaan. Ei ääntäkään. Hyvä, nyt hän voisi lähteä huoneesta.

Hän ei ollut uskaltanut mennä Lilyn huoneeseen päivällä, koska pelkäsi, että tämä nukkui, tai että Lisa löytäisi hänet. Emily oli jo aiheuttanut yhden asiaan sekaantuneen ihmisen kuoleman, eikä aikonut tehdä sitä virhettä toiste.

Mistä hän sitten tiesi, ettei ollut uneksinut kaikkea? Emily oli varautunut moiseen, ja jättänyt yöpöydälleen lapun ennen kun oli mennyt nukkumaan.

Piti vielä varmistua, että Lisa nukkui, niinpä hän otti mukaansa kynttilän ja lähti hiipimään eteenpäin niin hiljaa kuin kykeni. Emilyn helma jäi kengän alle, ja hän kompuroi varsin äänekkäästi pari askelta, ennen kuin pääsi taas tasapainoon.

Sydän tykyttäen Emily kuulosteli, oliko Lisa herännyt meluun. Lopulta hän uskalsi avata oven ja kurkistaa sisään. Lisa nukkui siellä rauhallisesti. Emily huokaisi helpotuksesta ja lähti eteenpäin.

Askel askeleelta, kuulostellen koko ajan, varovasti, nämä vanhat portaat saattoivat joskus narista, Emily toisti tätä mantraa mielessään. Älä kompastu nyt.

Ullakon käytävässä soi vaimea musiikki. Emily käveli eteenpäin, ja avasi oven. Lily, kukapa muukaan, istui pianonsa ääressä. Oven avaamisesta syntynyt ääni sai hänet lopettamaan soittamisen.

"Tulit viimeinkin, mikä sinulla kesti, en ole koskaan joutunut odottamaan ketään näin kauan, en elävänä enkä kuolleena", Lily sanoi ivaa äänessään. Hän näytti täsmälleen samalta kuin aiemmin, paitsi ehkä hieman kirkkaamman väriseltä. Myös ummehtunut haju oli poissa.

"Taisin unohtaa kertoa, että meidän, ja tietysti Maryn lisäksi täällä asuu nykyään palvelijamme Lisa. Piti odottaa, että hän nukahti, ennen kuin tulin tänne", Emily selosti.

"Aa, no se muuttaa asian. Ehdin hieman miettiä asioita, ja totesin, että jos sinulla ei ole tähdellisiä tietoja koskien Marya, voisimme penkoa hänen huoneensa, ja katsoa, olisiko siellä mitään valaisevaa", Lily sanoi. Emily nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

"Jos olisin murhaaja ja noita, minne piilottaisin työvälineeni?", Lily tuumi. Emily oli vähällä purskahtaa nauruun. Hän joutui melkein koko ajan muistuttamaan itseään siitä, että Lily oli ollut kuollut jo kauan. Tämä vain vaikutti niin elävältä.

Emily päätti aloittaa kaikkein ilmiselvimmästä paikasta, vaatekaapista. Kuten odottaa sopikin, sieltä ei löytynyt mitään, vaikka hän käänsi nurin vaatteiden taskut ja koputteli kaapin läpi mahdollisten salalokeroiden varalta.

Lily päätti puolestaan aloittaa peilistä. Sen takana oli lappu, mutta se osoittautuikin vain peilin hinnaksi. Pettyneenä hän jatkoi etsimistä muualta.

                                          ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kauanko he etsivät, sitä ei kumpikaan tiennyt. Lopulta, tunnin tai kahden kuluttua Emily istahti turhautuneena ja väsyneenä lattialle. "Ei täällä ole mitään, pidetään tauko", hän sanoi Lilylle, joka edelleen tutki toiveikkaana verhoja.

Lily liittyi hänen seuraansa. "Olet oikeassa, Mary on pirullisen älykäs olento. Pitää etsiä muualta", hän sanoi.

"Niin, se voisi olla viisasta, vaikka voihan olla niinkin, ettei mitään löytämisen arvoista olekaan. Ehkä... Tämä kaikki saa pääni sekaisin. Ei ole mitään mistä aloittaa, etkö varmasti muista mitään muuta, mistä voisi olla apua?", Emily kysyi epätoivoisena.

"Voisin ikävystyttää sinut kertomalla kaiken lapsuudestamme, mutta siitä tuskin olisi sanottavaa hyötyä. Uskon edelleen, että täällä on jotain, meidän pitää vain etsiä tarpeeksi kauan. Kirjasto voisi olla seuraava tutkimisen arvoinen paikka, mennäänkö?", Lily sanoi.

"Selvä, tutkin sen itse pällisin puolin, mutta voi siellä kai olla jotain piilossa", Emily sanoi epäilevästi. Hän ei oikein uskonut, että Mary olisi valinnut niin ilmiselvän paikan.

"Ai niin, melkein unohdin, nuo maljakot voisivat aivan hyvin toimia kätköpaikkoina pienille esineille", Emily totesi.

Lily kumartui tarkastelemaan niitä uteliaana. "Valitan, tyhjiä", hän sanoi ilmiselvästi pettyneenä. He kulkivat käytävän päähän hiljaa.

"Minä aloitan kirjoista, hoida sinä muu kirjasto", Emily sanoi. Lily ei vastannut, vaan aloitti kirjoituspäydän laatikoiden penkomisen.

Kirjoja oli paljon. Emily valitsi niistä umpimähkään yhden, ravisteli ja selasi sivut läpi. Mitään ei löytynyt.

                                               ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Ei, hormikin on tyhjä". Aika oli taas kulunut kuin siivillä, eikä etsintä ollut tuottanut tulosta. Emily oli hermoromahduksen partaalla.

"On oltava parempi keino. Mitäpä jos minä kuljettaisin sinua ympäri kartanoa, ja sinä kertoisit, jos mieleesi muistuu jotain", hän ehdotti. Lily hyväksyi ajatuksen, ja he lähtivät rappusia alas niin hiljaa kuin kykenivät.

                                          ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Tämä on nykyään kirjasto, emme käytä ullakkokerrosta enää. Tunnistatko paikan?", Emily kysyi Lilyltä.

Toivottavasti saamme viimein kiinni langan pään, Emily rukoili astuessaan sisään Lilyn perässä.

"Muistan tämän paikan. Huoneen rakenne ei ole muutunut paljoakaan, tapetit on tietystikin vaihdettu. Silloin tämä tosin oli teehuone, eikä kirjasto", Lily sanoi pitkän pohdinnan jälkeen.

"Nyt minä muistan! Ihme, etten tajunnut sitä aiemmin!", Lily huudahti äkisti. Emily katsoi häntä uteliaana.

"Se oli noin viikko ennen kuolemaani. Oli kaunis päivä, ja minä istuin kirjailemassa täällä.

Sitten en enää voinut vastustaa kiusausta, vaan menin katsomaan ikkunasta levittyvää syksyistä maisemaa. Aluksi kaikki näytti normaalilta, mutta sitten huomasin liikettä silmäkulmassani. Näin jotain erittäin kummallista.

      Mary oli kumartuneena metsänpuoleisen terassin viereen. Näin hänen tekevän jotain, nousevan ja menevän pois. Se kaikki oli hyvin outoa, mutten tajunnut sitä silloin.

Hänellä nimittäin oli usein kaikenlaisia outoja puuhia, niinpä en kiinnittänyt asiaan enempää huomiota. Olisi pitänyt mennä tutkimaan asia, mutta minkäs teet. Siellä varmaan on jotain, mennäänkö katsomaan?"

                                          :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Kumpi menee ensin?", Emily kysyi. "Minä uhraudun, olenhan sentään kuollut jo kerran, eikä toista kertaa tule", Lily sanoi, ja avasi oven.

Ulkoilman kylmyys yllätti Emilyn. Hän ei ollut ehtinyt ottaa viittaa mukaan, ja katui sitä jo nyt. Tänä vuonna kesää ei oikein ollut tullut, ja nyt alkoi jo syksyn viileys tuntua ilmassa.

Hän oli ottanut yrtit mukaan, varmuuden vuoksi. Niiden avulla hän pystyisi pitämään Maryn loitolla, mutta toivoi, ettei joutuisi käyttämään niitä.

"Suunnilleen näillä main näin hänet", Lily ajatteli ääneen. Emily katseli hermostuneena metsään, eikä ehtinyt vastata.

"Löytyi!"Lily huudahti riemuissaan. Kuistin nurkassa oli aukko, mutta joku, luultavasti Mary oli laittanut sen tukkeeksi puukeppejä.

Lily koitti vetää niitä irti, mutta totesi sen pian hyödyttömästi. Niinpä hän otti mukanaan tuomansa lapion, ja alkoi hakata niitä irti sillä.

Metsästä kuului ääniä. Jokin liikkui siellä, ja se jokin oli tulossa heitä kohti, joskaan ei kovin kiireesti.

Emilyn sydän hakkasi todella nopeasti. "Lily, en tahtoisi hoputtaa, mutta luulen, että tuolla on joku, ja se joku on tulossa tännepäin, joten voisitko toimia nopeammin?", hän sanoi hampaidensa välistä.

"Olen melkein valmis, odota hetki", Lily vastasi, otti vauhtia ja potkaisi. Yksi kepeistä lähti irti.

Askeleet kuuluivat lähempää. Emily kohotti Yrttinsä näkyville ja perääntyi. "Lily, vauhtia!", hän melkein huusi.

Viimeinkin viimeinenkin keppi lähti irti. Lily kumartui ja tunnusteli terassin alustaa. "Emily, tule auttamaan minua, täällä on painava kirstu, enkä jaksa kantaa sitä yksin".

He kirjaimellisesti rysähtivät sisään. Lily sulki kiireesti oven Emilyn kömpiessä ylös. Hän kuulosteli hetken, kuuluiko yläkerrasta liikettä. Lisa nukkui edelleen, ja silloin Emily muisti tärkeämmän asian.

"Lily, meidän on tehtävä jotain! Mikään ei estä Marya tulemasta sisään ja tappamasta meitä. Ihme, ettei hän ole jo tehnyt sitä!", Emily sanoi epätoivoisena.

"Rauhoitu, hoidan asian. Mary ei ole ainoa tässä perheessä, joka osaa taikoja. Hän on vain ainoa, joka on käyttänyt niitä muita vastaan", Lily rauhoitteli.

Emily katsoi ihmeissään, kun Lily asetti kätensä ovelle ja mumusi jotain, mistä hän ei saanut selvää. Pian hän tunsikin voimallisen aallon pyyhkäisevän lävitseen. Emilylle tuli heti paljon rauhallisempi olo.

Lily kääntyi ja sanoi:"Tahdot tietysti tietää, mistä opin tuon, eikö niin? Selitys on yksinkertainen. Me elämme maaseudulla, ja ainakin silloin kun minä elin, ihmiset olivat vielä taikauskoisia. Eräs palvelijoistamme opetti minulle tuon salaa, kun suojasi tallimme rosvoilta. No, siinä selitys, kannammeko tämän arkun yläkertaan?"

                                           ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kirstu oli tietysti lukossa, mutta verrattuna siihen, mitä he olivat jo kokeneet, ruostuneen lukon murtaminen oli suhteellisen helppo tehtävä. Jännittyneenä Lily avasi kannen, ja alkoi nostella kirstussa olevia esineitä ulos yksitellen.

"Kaksi kirjaa ja kolme pulloa, joissa on erilaisia rohtoja", Lily tiivisti. "Pulloista ei ole meille sanottavaa hyötyä, mutta kirjat kannattaa lukea", hän totesi.

     Minä otan tämän nahkakantisen, lue sinä tuo toinen", Lily sanoi ja kumartui poimimaan toisen kirjoista. Emily otti toisen.

"Paholaisen silmä -väkevimmät loitsut ja manaukset kautta aikain. No, siinäpä vasta kiinnostava nimi, mitähän tämä pitää sisällään?"

Lily joutui kuitenkin taas pettymään. Vuosien kosteus oli saanut arkussakin olleen kirjan tekstin muuttumaan lukukelvottomaksi sotkuksi. "Vesiperä, onnistiko sinua?", hän kysyi.

"Tämäkin on lukukelvoton, taisimme päätyä taas siihen mistä aloitimme", Emily totesi harmistuneena. Kohtalo tuntui olevan heitä vastaan joka asiassa.

"Ajatellaanpa positiivisesti. Saimme sentään tietoomme kirjojen nimet. Voimme löytää jostain samanlaiset, emme siis ole aivan tyhjän päällä, pitää olla kiitollinen siitä", Lily vastasi.

Emily ei voinut tukahduttaa haukotustaan, ja tajusi, miten paljon kello oli, ja miten väsynyt hän itse oli. "Lähden nukkumaan, hyvää yötä", hän toivotti Lilylle ja väsymyksestä horjuen meni huoneeseensa.

Viimeiseksi ennen nukahtamistaan hän toivoi, että saisi nukkua ilman painajaisia. Valitettavasti Korkeammat olivat päättäneet toisin.