Osa 10, tässä kesti, koska koulussa oli kiireitä. Seuraava tulee sitten viimeistään joulukuussa. Aloitan tässä toisen tarinan, jollei mitään satu, tms. Laitan sitten tänne linkin. Sen verran voin paljastaa, että tyyli on fantasia/scifi... Kommentteja kiitos!

                                              

"Se on ilmiselvää! Ja Mary näytti sen itse! Luulin hänen olevan jotenkin järkevämpi! Mustalaisethan olivat tulleet Lontoosta, ja kirja näytti melko uudelta, joten on melko varmaa, että se on ostettu Lontoosta!" Emily selitti Lilylle.

Lily nousi hitaasti ylös, ja irvisti, kun hänen luunsa narskahtivat. "Niin, se on mahdollista, mutta muista, että Middleway Manorin ja Lontoon välillä on muitakin kaupunkeja, joista se on voitu ostaa. Tai sitten se vain näytti uudelta" hän sanoi. Emily oli rynnännyt hänen huoneeseensa, ja säikäyttänyt hänet oikein kunnolla.

"Niin, mutta Lontoohan on erittäin suuri kaupunki. Sieltä taatusti löytyy kaikki Englannissa ikinä kirjoitetut kirjat. Meidän pitää vain mennä sinne ja etsiä ne käsiimme", Emily sanoi rauhallisesti. Hän oli ehtinyt ajatella kaikkia mahdollisuuksia kiiruhtaessaan ylimpään kerrokseen, joten hän ajatteli suunnitelmansa olevan aukoton.

Lily mietti hetken. "Puhut totta, mutta oletko ajatellut, miten minä voin tulla sinne? Ihmiset pelkäisivät minua, ja sinut luultavasti teloitettaisiin vehkeilystä paholaisen kanssa. Tokihan voit aina mennä yksin".

"Tuota en tullut ajatelleeksi. Mutta me keksimme kyllä jonkin keinon saada sinut sinne. En aio mennä yksin", Emily sanoi harmistuneena.

"Anna minun ajatella hetki", hän jatkoi. Mary oli sittenkin pirullisen älykäs. "Hän oli takuulla suunnitellut tämän tahallaan härnätäkseen minua", Emily ajatteli kitkerästi. Mutta hänpä vetäisi pidemmän korren. Oli pakko olla jokin keino.

Hän pysähtyi. Ratkaisu oli aivan hänen nenänsä edessä, mutta hän ei nähnyt sitä. Mary oli varomattomuuksissaan antanut hänelle vihjeen. Miksei hän muistanut. Emily päästi ajatuksensa harhailemaan, ja yritti muistella kaikkea Maryyn liittyvää.(tässä on nyt jokin outo kuvanmuokkaus, ei mitään muuten tärkeää)

Sitten hän keksi sen. "Lily, tule. tiedän miten sinut saadaan Lontooseen".

Emily avasi Maryn vaatekaapin. "Tuossa, laita nämä yllesi", hän sanoi.

                                  :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Erittäin kekseliästä, Emily. Minä siis esiinnyn Wortridgen leskenä, ja olen päättänyt pitää tätä suruhuntua kasvoillani vuoden", Lily kertasi katsellessaan peilikuvaansa.

"Lähdemmekö siis huomenna Lontooseen?" hän kysyi. Emily nyökkäsi. Lily katsoi varjoja hänen silmiensä alla. "Mutta nyt sinun on mentävä nukkumaan, ne lähde sinun kanssasi minnekkään, jos olet noin väsyneen näköinen".

Emily aikoi väittää vastaan, mutta hänen sanansa hukkuivat haukotukseen. "Olet oikeassa", hän sanoi väsyneenä. "Mutta ensin pitää hoitaa vielä yksi asia".

Emily avasi kirjaston työpöydän alimman laatikon pienellä avaimella. Lisa oli kertonut hänelle, että heidän käteisvarojaan säilytettiin siellä. Hän laittoi kuluneeseen rasiaan hiukan rahaa ja paperin, johon oli kirjoitettu Matthewin Lontoon asunnon osoite.

"Mene kylälle ja vuokraa meille vaunut sieltä. Niitä saa kaupungintalon luota. Tuossa pitäisi olla riittävästi rahaa Lontooseen, siellä on myös osoite. Tule hakemaan minua täältä yhdeksältä", Emily ohjeisti.

Lily nyökkäsi ja lähti. Emily haukoitteli ja meni nukkumaan.

                        :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Lisa, on tapahtunut aivan kauheita!" Emily sanoi mahdollisimman hätäntyneenä.

Lisa kääntyi nopeasti ympäri. Hänen silmissään loisti huoli. "Mikä hätänä? Koskeeko se teitä?" hän kysyi.

"Hyvän ystäväni Melanie Wortridgen mies on kuollut. Sain viestin juuri äsken", hän sanoi.

"Sehän on kauheaa! Onko jotain, mitä voin tehdä heidän hyväkseen?" Lisa kysyi järkyttyneenä.

"Tilanne onhyvin kriittinen. James Wortridge ei ehtinyt tehdä testamenttia, joten ei ole varmaa, saako Amalia mitään. Lisäksi herra Wortridgen sukulaiset yrittävät takuulla saada perinnön itselleen, he kun eivät pidä Melaniesta".

"Melanien pitää päästä Lontooseen tapaamaan Jamesin lakimiestä. Lupasin, että hän voi asua luonamme, joten joudun itsekin lähtemään sinne. Hän tulee hakemaan minua yhdeksältä. Matkustamme sinne niin nopeasti kuin kykenemme", Emily selitti.

"Yhdeksältä? Siihenhän on enää vajaa tunti. Meille tulee kiire, tulkaa rouva" Lisa sanoi. Emily huokaisi mielessään. Valhe oli mennyt täydestä. Nyt piti vain toivoa, ettei Lisa lörpöttelisi, koska silloin paljastuisi, ettei Wortridgejä ollut olemassa.

"Onko rouva ajatellut, mitä hän pakkaa mukaan?" Lisa kysyi.

"En, sain kirjeen vasta äsen", Emily vastasi. Hän oli aikonut herätä jo puoli seitsemältä, mutta oili ollut niin väsynyt, että oli nukkunutkin puoli kahdeksaan.

"No, se tekeekin kaiken vielä vaikeammaksi", Lisa naurahti. "Toivottavasti saamme kaiken pakattua ajoissa".

Lisa avasi hänen vaatekaappinsa. "Mitä haluatte ottaa mukaan?" hän kysyi. "Pakatkaa vain kaikki välttämätön, valitkaa pukuni, sillä en ole koskaan ollut Lontoossa, enkä tiedä, miten siellä pitä pukeutua".

                             :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Emily katsoi peilikuvaansa järkyttyneenä ja epäuskoisena. "Pitääkö minun todella käyttää tätä hattua?" hän ajatteli. Lisa oli pakottanut hänet pukemaan vihreän takkinsa ja hattunsa, sillä kesä oli ollut kylmä ja sateinen.

Ulkoa kuului ääniä. Emily katsoi ulos. Vaunut olivat tulleet.

Hän kiiruhti alas niin nopeasti kuin kykeni.

Lisa kiipesi ajajan viereen. "Jos rouvalle sopii, tulen vaunuilla kylään saakka, ja jään siinä pois" hän sanoi.

"Ei minulla ole mitään sitä vastaan", Emily vastasi. Lily istui jo kyydissä.

Emily sulki oven. Vaunut lähtivät liikkeelle. "Kiva hattu sinulla", Lily naurahti.

Emily tyrkkäsi häntä kyynärpäällän. "Puhu vain omasta puolestasi, rouva Melanie Wortridge", hän sanoi. Lily ei näyttänyt kuulleen, vaan kaiveli jotain jalkojensa juuressa olevasta laukusta. "Tässä, rahaa jäi reilusti yli", hän sanoi ja ojensi Emilylle rasian.

Vaunut pysähtyivät kirskahtaen. Lisa hyppäsi alas ja huiskutti heidän jälkeensä, kun vaunut taas lähtivät.

"Millainen paikka Lontoo on?" Emily kysyi uteliaana. Vaikka heidän kylänsä sijaitsi melko lähellä sitä, vain vajaan päivämatkan päässä, hänen perheellään ei ollut koskaan ollut asiaa sinne.

Lily mietti. "No, se on suuri. Ainakin oli silloin, kun minä viimeksi kävin siellä. Nyt se on luultavasti vielä suurempi. On se kaunis kaupunkikin, mutta on siellä myös paljon köyhiä. Se on hyvin ristiriitainen paikka".

Ajaja lisäsi vauhtia. Vaunut hyppivät ylös ja alas epätasaisella tiellä, joka kulki halki erilaisten maisemien.

Emily antoi katseensa vaeltaa maisemassa. Välillä he ohittivat jonkin kylän, välillä ajoivat metsään, välillä matkasivat niittyjen halki.

                                    ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

He pysähtyivät vaihtamaan hevoset ja syömään erääseen kylään. Se tyhjän oloinen paikka. Krouvin isäntä selitti, että valtaosa ihmisitä oli muuttanut työn perässä Lontooseen. He jatkoivat matkaa.

Ilta pimeni. Emilyn silmät alkoivat sulkeutua kuin itsestään. "Lily, herätä minut, kun saavumme perille", hän haukotteli.

Soratie vaihtui mukulakiviin, mutta Emily ei ehtinyt huomata sitä. Hän oli jo nukahtanut.

                                       ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Lily ravisteli hänet hereille. "Olemme Lontoossa" hän sanoi. Emily hieroi unisena silmiään.

"Nytkö jo?" hän kysyi. "Vastahan lähdimme siitä kylästä. Olemmeko jo todella perillä?"

Emily painoi kasvonsa vasten ikkunalasia. Tiilestä ja kivestä rakennetut talot kohosivat heidän yläpuolelleen. Maisemaa valaisivat kaasulyhdyt. Hän katseli lumoutuneena ohi liukuvaa salaperäisen oloista maisemaa.

Ajaja hijensi vauhtia, ja kääntyi puhumaan jollekulle. "Rouva, voisitteko kertoa, missäpäin tämä talo sijaitsee?" hän kysyi ja ojensi lapun.

Nainen, jolle hän puhui, katsoi lappua, ja osoitti hymyillen eteenpäin. "Tuonne suuntaan, kääntykää ensin vasemmalle, sitten sen kadun viimeisestä risteyksestä vasemmalle, sitten taas niin pitkälle kuin pääsette, sitten oikealle kolmesta risteyksestä. Silloin teidän pitäisi olla perillä". "Evanjeline, tule, meidän pitää mennä" kuului huuto.

Emily katsoi Evanjelineä ja miestä uteliaasti. "Noinko naiset pukeutuvat Lontoossa?" hän ajatteli. Evanjelinen puku oli tehty sinivihreästä sametista ja se oli yksinkertaisuudessaan kaunis.

"Miksei täällä ole enempää ihmisiä? Minä kun luulin, että täällä ei pääsisi eteenpäin tungoksessa", Emily kysyi.

"Johtuu luultavasti siitä, että kello on hyvin paljon. Emmekä ole nyt pääkaduilla. Siellä voisi olla paljon enemmän ihmisiä", Lily vastasi.

"Olinpa typerä,en ole saanut nukuttua kovinkaan hyvin. Mary näyttää yrittävän tehdä minut hulluksi", Emily totesi.

He ajoivat hetken hiljaisuudessa. "Emily, mitä luulet Matthewin ajattelevan tästä? Hänhän ei ole koskaan kuullutkaan minusta, ja minä tulen sentään asumaan luoksenne" Lily kysyi.

"Hän kyllä ymmärtää. Jos olisimme lähettäneet viestin ja kysyneet lupaa, asia ei olisi vaikuttanut kiireelliseltä, ja ihmiset rupeaisivat ihmettelemään, mikset olisi vuokrannut asuntoa sen sijaan" Emily vastasi.

"No, se olisi ollut kohteliasta, mutta puhut totta. Marykin olisi voinut tehdä jotain siinä ajassa. Ehkä näin on kuitenkin parempi" Lily huokaisi.

Emily katsoi häntä säikähtäneenä. "Mary! Me unohdimme hänet kokonaan! Hänhän voi seurata meitä tänne tai keksiä jotain muuta epämiellyttävää!"

"Älä huoli, olen jo huolehtinut hänestä. Mary ei seuraa meitä minnekkään, ellemme itse niin halua" Lily rauhoitteli.

Emily siristi silmiään. "Olet huolehtinut hänestä. Mitä tarkoitat?" hän kysyi.

Lily naurahti. "Minussakin taitaa olla hiukan noitaa. Muistin erään loitsun, jolla ihmisen saa kahlittua johonkin paikkaan. Sitä käytettiin minu aikanani pitämään väkivaltaisesti kuolleiden henget haudoissaan".

"No, sittenhän sekin asia on hoidettu. Hän ei siis pääse vahingoittamaan muita?" Emily kysyi.

"Ei, elleivät he mene metsään" Lily sanoi. "Olen muuten tässä ihmetellyt, mitä nuo katuja valaisevat lamput ovat? Niitä ei ollut minun aikanani".

"Ne ovat kaasulyhtyjä. Ne valaisevat tehokkaasti, mutta haisevat melko pahalle. Lyhdynsytyttäjät kiertävät kaupungin illalla ja sytyttävät ne", Emily sanoi.

"Eivätkä kaasulyhdyt ole ainoa uusi asia. Hevosvaunut jäävät pian historiaan. Nykyään ihmiset kulkevat junilla. Ne kulkevat ilman hevosia. Voin näyttää sinulle joskus yhden".

"Maaila on muuttunut näköjään paljon sadan vuoden aikana. Se varmaan muuttuu juuri nytkin" Lily sanoi alakuloisesti.

"Se on totta. Pian meille arkipäiväiset asiat jäävät historiaan. Kehitystä ei voi pysäyttää, vaikka kuinka haluaisimme" Emily sanoi.

"Täytyy vain toivoa, että nämä uudet keksinnöt parantavat ihmisten elämää" Lily totesi.

Saatoitte ehkä huomata, että Lilyllä ei ole lainkaan päätä hatun alla. Se johtuu siitä, etteivät ladatut oikein toimi hyvin luurankoihon kanssa. Älkää välittäkö siitä, yritän rajata kuvat niin, ettei sitä näe.