EDIT:Äänestys on päättynyt ja extra tulee... Lisa Bocketista

Osa 11 valmis, n. 9 työtunnin tulos... Varoitus: sisältää luonnottaman suuria taloja, liian valoisia kuvia, liian iloisia ilmeitä ja muuta mukavaa. Kommentoikaa, käykää kommentoimassa uutta tarinaani ja äänestäkää. Uusi osa tulee joskus joulun jälkeen...

                                              

He istuivat aamiaisella St John´s road 3:ssa. Matthew oli näyttänyt yllättyneeltä, kun he olivat eilen ilmestyneet sinne, mutta oli niellyt heidän tarinansa mitään kyselemättä. Emily oli iloinen, koska asiat olivat järjestyneet, mutta hänestä tuntui silti pahalta valehdella miehelleen.

Pöydässä oli vallinnut vaivaantunut hiljaisuus, jonka Matthew päätti rikkoa. "Mitä olette suunnitelleet tekevänne nyt kun olette täällä Lontoossa?" hän kysyi.

Emily oli aikeissa sanoa jotakin, mutta Lily ehti ensin selittämään, että he olivat sopineet menevänsä ensin hänen lakimiehensä luokse ja sitten kiertelevänsä kaupungilla ja tekevänsä tarvittavia ostoksia.

"Selvä. Muistakaa, että jos tarvitsette opasta, olen käytettävissänne" Matthew vastasi.

"Tietenkin. Saat viedä meidät joskus nähtävyyksiä katsomaan, mutta nyt meillä on tärkeitä asioita hoidettavana. Palaamme illansuussa, saatamme viipyä pitkään, joten älä huolestu, tulemme kyllä ennen kahdeksaa" Emily vastasi. Lopun aamiaisen ajan he juttelivat arkipäiväisistä asoista.

                                   ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

"Hyvää kaupunkipäivää, älkää eksykö ja varokaa taskuvarkaita ja huijareita" Matthew toivotti heille. Emily vilkutti ja sulki oven jäljessään.

Hoakwoodien "kaupunkitalo" oli keskikokoisen kartanon luokkaa. Se sijaitsi Lontoon laidalla, kaukana saastuttavista tehtaista ja meluavista ihmismassoista. Sen oli rakentanut Matthewin isoisä, myöskin nimeltän Matthew. Emily ajatteli hymyillen pientä ilkikurista poikaa, jonka oli nähnyt Maryn muistossa. Taloon mahtui koko perhe ja paljon vieraita. Matthewin mukaan se oli tarpeen, koska joskus he olivat olleet koko talven Lontoossa.

"Lily, minne olemme oikeasti menossa?" Emily kysyi Lilyltä, kun he olivat ehtineet riittävän kauas ulko-ovesta. "Kuninkaallisen akatemian arkistoon, mikäli se on vielä paikallaan" Lily vastasi. "Se on vähän päälle mailin päässä täältä".

                              :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Oli helpottavaa päästä pois Oxford streetin hälinästä. Heille oli yritetty kaupata kaikkea maan ja taivaan välillä, ja heidät oli melkein ryöstetty. Täällä, Prince streetillä oli pajon rauhallisempaa.

"Sellainen Lontoo on. Päällisin puolin kaunis ja idyllinen kaupunki, mutta todellisuudessa musta ja mädäntynyt" Lily sanoi kuin olisi lukenut Emilyn  ajatukset.

"Korruptiota ei voi estää, se on kuin  rutto, leviää rahan ja vallan mukana" Emily totesi. "Kauanko vielä?" "Seuraavasta vasemmalle", Lily vastasi.

Mutkan takana oli tyhjä aukio, jonka yhdellä laidalla oli suuri ja mahtipontinen rakennus. "Arvasin, että se on vielä paikallaan" Lily totesi tyytyväisenä.

Seinät oli tehty harmaista tiilistä, ja marmoripylväät kohosivat korkeuksiin. Valtavaa, metallilla vahvistettua ovea reunusti kaksi vihreästä kivestä tehtyä leijonaa. Rakennus teki hiljaisella arvokkuudellaan vaikutuksen kaikkiin siellä vieraileviin.

He nousivat hiljaisuudessa portaat. Jokin Kuninkaallisen akatemian arkistossa sai aikaan samalaisen nöyrän ja kunnioittavan olon kuin vastaavankokoinen kirkko.

Emilyn ällistykseksi ovet aukenivat helposti päästämättä ääntäkään. Hänen kenkänsä kopisivat korkean hallin marmorilattialla. Lily seurasi häntä.

Jonkinlaisen työpöydän ääressä istui mies. Emily pysähtyi. "Kertokaa minulle nimenne, arvon rouvat", mies sanoi kuivalla ja hiukan narisevalla äänellä.

"Emily Rosalie Hoakwood, ja tämä on Melanie Jane Wortridge", Emily sanoi. Mies kaivoi esiin paksun kirjan ja kirjasi heidän nimensä ylös. Emily katseli uteliaana hallia, ja Lily seisoi hänen  vieressään hiljaa.

"Selvä" mies sanoi paukauttaen kirjan kiinni ja laittaen sen takaisin. "Arkisto on käytettävissänne, älkää viekö sieltä mitään, ja muistakaa, että yläkertaan ei saa mennä. Olen käytettävissänne, jos teillä on jotain kysyttävää".

He kulkivat vielä toisista suurista ovista, ja tulivat itse arkistohuoneeseen. Hyllyjä ja laatikostoja oli joka paikassa, ja hyllyn päissä oli lappu, jossa kerrottiin, mitä missäkin oli. Emily kuuli, kuinka joku astui halliin, muttei vaivautunut katsomaan, kuka se oli.

Hänen olisi kannattanut.

"Kasvit ja luonto. Ei mitään käyttöä", Emily mutisi. Lily katsoi toista hyllyä. Ovet avautuivat ja kenkien kopina kertoi, etteivät he olleet enää yksin.

He eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, vaan kiersivät toisille hyllyille. Avaruus, Väitöskirjat, muistelmat...

Lily katsoi tarkemmin muistelmia, etsien katseellaan Agrippinan elämää ja tekoja, toista arkussa olleista kirjoista. "Vesiperä, katsotaan toiselta puolelta" Lily totesi harmistuneena.

Arkistossa oli heidän lisäkseen nainen sinisessä puvussa. Emily tunsi kylmän viiman kulkiessaan hänen ohitseen, mutta ajatteli sen johtuvan vedosta.

Lily ei huomannut mitään. Nainen oli kääntänyt kasvonsa kirjahyllyyn päin ja hymyili häijysti hattunsa suojista.

                                  ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kirjoja, kirjoja, niitä oli hirveästi. Emilyn pää oli täynnä erilaisia nimiä. He olivat tutkineet kymmeniä hyllyjä vailla tulosta, eikä Emily uskonut jaksavansa sitä enää kovin kauaa. Kirjoista irtoava pöly ja ummehtunut haju saivat hänet voimaan pahoin.

Lily katsoi ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut lähellä. "Tule, katsotaan yläkerrasta", hän kuiskasi Emilylle.

Emily empi. "En usko, että se on hyvä ajatus. Se mieshän nimenomaan sanoi, ettei sinne saa mennä. Minusta on parempi totella".

Lily oli kuitenkin jo avannut portin ja kiipesi ylös. "Miksihän luulet, ettei sinne saa mennä? He ovat takuulla laittaneet sinne kaikki vaaralliset kirjat, erityisesti noituutta käsittelevät. Tule nyt, ennen kuin joku näkee".

Emily seurasi vastahakoisesti perässä. "Älä sitten sano, etten varoittanut. Tästä ei seuraa hyvää, sano minun sanoneen", hän mutisi.

"Nopeammin, Emily. Tämä paikka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta" Lily hoputti. Emily loikki viimeiset askelmat ylös niin nopeasti kuin taisi.

"Rikospöytäkirjat... Malleus Maleficarum, olin oikeassa, täältä löydämme takuulla tarvitsemamme" Lily sanoi riemuissaan. Emily tyytyi kohauttamaan olkiaan. Hänestä tuntui edelleen kiusalliselta olla siellä.

Valtava ovi ylettyi ylös asti, ja jätti aukon, josta näki alas. "Pitää pysyä kaukana tuosta, ettemme jää kiini", Emily varoitti Lilyä.

Pian hänkin unohti varovaisuutensa ja uppoutui tutkimaan mielenkiintoisia kirjoja ja esineitä, jotka oli laitettu pölyyntymään sinne.

Ulko-ovi avautui jälleen. Tällä kertaa tulija oli mies, joka ojensi arkistonvalvojalle kirjeen. "Haluaisin katsoa yläkerran kokoelmianne" hän sanoi.

Valvoja nyökkäsi. "Odota hetki, tulen kohta. Keroisitteko nimenne, arvon herra?"

Emily kuunteli alhaalla käytävää keskustelua, ja hänen hyvä tuulensa hiipui hiljalleen peloksi. "Lily, katso tulevatko he", hän kuiskasi rukoillen ettei olisi siellä.

"Valitan, he ovat tulossa", Lily sanoi synkkänä katsellen miesten menoa aukosta.

Emilyn vatsaa väänsi, ja hänen teki mieli kirkua. Sen sijaan hän veti Lilyä hihasta ja sihati: "Piiloon, mennään noiden hyllyjen taakse".

"Minä arvasin, että jotain tälläistä kävisi. Jos jäämme kiinni, niin Herra yksin tietää, mitä meille tapahtuu. Voisiko pahempaa tilannetta olla?" Emily kuiskasi vihaisesti.

"Olen pahoillani, en kai minä voinut mitenkään tietää, että tänne tullaan juuri nyt", Lily vastasi.

He melkein saivat hyllyn, jonka taakse piiloutuivat kaatumaan. Jännittyneinä he odottivat. Emilyn sydän hakkasi kuin se olisi lyönyt viimeisiä lyöntejään. Hän ei voinut ajatella selkeästi, pelko oli lamauttanut hänen aistinsa.

Miehet nousivat jo portaita ylös. Emily joutui hillitsemään itseään, ettei olisi juossut pois arkistosta, pois aukiolta ja pois koko Lontoosta.

Lily kuiskasi: "Kurkista, missä he ovat. Meillä on vain yksi mahdollisuus. Valmistaudu liikkumaan".

Emily veti päänsä takaisin hyllyn varjoon. Miehet olivat jo lähes heidän piilopaikkansa kohdalla. Lily tökkäsi häntä kevyesti selkään, ja Emily lähti hiipimään vastakkaiseen suuntaan.

Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta. Emily odotti koko ajan heidän paljastumistaan. Hän vapisi kauttaaltaan, ja kävely oli vaikeaa. Lily työnsi häntä määrätietoisesti eteenpäin.

He kiersivät toisen hyllyn taakse, ja Emily rentoutui hieman. Enää vain portaat ja sitten he olisivat turvassa.

Varovasti, ottaen koko ajan tukea kaiteesta hän laskeutui portaita alas askelma kerrallaan. Raput narisivat hiukan, ja Emily pelkäsi paljastumista. Lopulta he olivat alhaalla, ja sulkivat portin jälkeensä. Emily veti syvään henkeä, ja rauhoittui. Nyt heitä ei voitaisi syyttää mistään.

"Se oli lähellä" Emily naurahti hivenen hysteerisesti. "Mitä me nyt teemme?", hän kysyi Lilyltä hiljaa, ettei kukaan olisi kuullut.

Lilykin katsoi ympärilleen, ennen kuin vastasi. "Odotamme, että he tulevat alas, ja menemme sitten takaisin. Kirjat ovat takuulla siellä, pitää vain keksiä keino saada ne mukaamme".

Emily suuttui. "Ei, se on liian vaarallista! Melkein jäimme nytkin kiinni, meillä sattui vain käymään tuuri. Ensi kerralla meillä ei taatusti käy yhtä hyvä tuuri, se on varmaa. Keksi joku toinen suunnitelma".

"No, ainahan voimme ottaa talteen kaikkien Lontoon kirjakauppojen ja antikvariaattien nimet ja katsoa niistä" Lily totesi.

Emily purskahti hysteeriseen nauruun. "Ja kerrot tuon vasta nyt, sen jälkeen kun olemme melkein joutuneet putkaan. Sinä teet minut hulluksi, Lily".

Kesti hetken, ennen kuin  Lily löysi laatikoista etsimänsä. Varovasti hän repäisi paperin irti, ja sujautti sen pukunsa suuriin piilotaskuihin. "Voimme kuljettaa kirjat minun taskuissani, ne mahtuvat sinne juuri ja juuri", hän sanoi sulkiessaan laatikon.

                                    :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Emilystä oli vapauttavaa päästä takaisin ulos. Aurinko oli noussut korkeammalle ja lämmitti nyt heitä säteillään.

"Tässä on yksi antikvariaatti aivan lähellä, mene tuon punaisen ja harmaan talon välistä" Lily opasti.

Kujalla heitä vastaan tuli nuori tyttö. He väistivät ja antoivat hänen mennä ensin. Tyttö ei kiittänyt sanallakaan, jatkoi vain matkaansa.

"Ovatpa ihmiset täällä tylyjä" Emily sanoi hiljaa, ettei tyttö kuulisi. "Mitä oikein odotit Lontoolta?" Lily sanoi kuivakasti.

"Odota sinä tässä, minä kysyn myyjältä kirjoista" Lily sanoi Emilylle avaten puisen oven, jonka yläpuolella riippui kyltti, jossa luki vain: Kirjoja.

Emily ei joutunut seisomaan yksin ulkona kauaa, oikeastaan vain pari minuuttia. Lily kiiruhti ulos kaupan omistajan vihaiset huudot jäljessään. "No?" hän kysyi ihan vain kiusakseen.

Lily oikaisi hattuaan ja sanoi: "Hän huusi minut ulos, ja kielsi minua tulemasta uudelleen. Sanoi minua noidaksi ja pahemmaksi. Eipä muuta, oikaistaan tuon aukion poikki".

"Oxford streetiltä tai muista isoista paikoista ei kannata edes yrittää. Meidän pitää mennä syvemmälle Lontoon ytimeen, tehtaiden varjoihin. Whitechapelin seudulta varmaan kannattaa etsiä", Lily totesi.

Aukiolla oli ulkoilmakahvila, jonka pöydissä istui muutama ihminen. Siellä oli myös se sinipukuinen nainen arkistosta. He eivät pysähtyneet, vaan kaartoivat pienelle kujalle torin laidalta.

Sinipukuinen nainen odotti, että he olivat kadonneet näkyvistä, ja lähti sitten heidän peräänsä.

Kadut kävivät yhä ahtaammiksi ja pimeämmiksi. Emily seurasi Lilyä, joka tuntui tietävän, minne mennä. Heidän ohitseen kulki nälkiintynyt kulkukoira. Se kavahti heitä, ja juoksi häntä koipien välissä pois. Emily ei kiinnittänyt siihen huomiota, vaan keskittyi eteenpäin kulkemiseen.

Heitä seuraava nainen hymyili. Kaikki sujui hyvin.