Emily oli maannut sohvallaan tuntikausia. Lisa varmaan nukkui jo, mutta hän ei vain saanut unta. "Verta", hän mutisi. "Metsä".

"Mikä hätänä, Rouva kuulin teidän huutavan?" "Voi, olette kalpea ja kylmä kuin kuollut, mitä tapahtui?"

"Kompastuin esiintörröttävään naulaan, ja säikähdin". "Olen kunnossa, älä hätäile".

"Jos tarvitsette jotain, ilmoittakaa". "Kiitos, tuokaa lounas huoneeseeni".

Niinpä Emily oli viettänyt koko päivän tuijotellen takkaa, ja miettien näkemäänsä. Hän vilkaisi kelloon. Se oli yli puolen yön. Kuin käskystä Emily tunsi silmiensä painuvan kiinni. Hän ajatteli hämärästi näkevänsä painajaisia, ja yritti pysyä valveilla.

Turhaan. Emily haukotteli, ja lysähti sohvalle uupuneena.

Hän huomasi seisovansa Vihreässä Käytävässä. Ulkona oli edelleen yö. Tarkemmin katsottuaan hän huomasi, että joku seisoi ulkona, aivan kuin odottaen jotakuta. (Sori seinät)

"Kuka sinä olet?", Emily kysyi. Nainen kääntyi kohti Emilyä, hymyili, ja sanoi: "Seuraa minua".

Sen sanottuaan hän kääntyi, ja juoksi metsään. "Hei, odottakaa! Kuka te olette?", Emily huusi naisen perään. Tämä ei vastannut. Emily pysähtyi pohtimaan. Lisa oli kieltänyt häntä menemästä metsään. Pitäisikö hänen totella tätä, vai seurata naista?

Uteliaisuus voitti. Emily juoksi naisen perään, muttei nähnyt tätä missään.

"Missä olette!", Emily huusi. Hän ei nähnyt ketään pimeässä metsässä. "Täällä", kuului vastaus. Hän seurasi sitä, mutta joutui toistamaan kysymyksen. "Täällä, järven luona".

Emily löysi tiensä järvelle. Siellä ei ollut ketään. Hän kuuli askeleita takaansa, muttei ehtinyt käntyä, ennen kuin hänet tönäistiin järveen.

Vesi oli jäätävän kylmää, vaikka oli jo miltein keskikesä. Painava puku tuntui tarttuvan jokaiseen vesikasviin, ja vetävän häntä pohjaan. Kun Emily lopulta pääsi pinnalle, hän näki rannalla naisen, jota oli seurannut. Tämä nauroi. "Hahhah haa, usko niitä, jotka sinua varoittavat. Tämä olkoon opetus. Älä mene metsään, ja anna menneisyyden olla!"

 

Emily hätkähti hereille. "Se oli vain painajainen", hän mutisi. Silti hän meni seisomaan ikkunaan, kunnes oli varma, ettei metsässä ollut ketään.

"En saa kuitenkaan unta", Emily tuumi, ja hiipi kirjastoon lukemaan. (siis siihen 2 kerroksen kirjastoon)

Aikansa yritettyään hän tajusi, ettei pystyisi keskittymään, luovutti, ja vei kirjan hyllyyn. "Yritän nukkua hiukan, ja huomenna menen tutkimaan sen kirjaston", Emily päätti.

                                                       Seuraavana aamuna

Emily oli avaamassa kirjaston ovea. Väristys kulki hänen lävitseen hänen muistaessaan veriset seinät ja viimeöisen painajaisensa. "Ei se merkitse mitään", Emily ajatteli, ja astui sisän.

Inhoten hän meni koskettamaan tahraa. Helpottuneena Emily totesi, ettei se ollut tuore.

Huoneen toisessa päässä oli kaappikello. Tutkittuaan sitä tarkemmin Emily huomasi, että siinä oli jonkin terävän, ja painavan esineen aiheuttamia jälkiä. Se oli luultavasti pysähtynyt murhahetkellä, joka oli joko 11.35, tai 23.35.

Kirjastossa ei ollut enää muuta nähtävää. Emily muisti päiväkirjan, ja suuntasi kohti makuuhuonetta. Ehkäpä siinä olisi jotain valaisevaa. Matkalla sinne hän huomasi syvennyksessä kaksi posliinimaljakkoa.

Kumartuessaan lähemmäs hän huomasi niissä olevat karmeolikuvat. Toinen esitti naista, joka oli työntänyt hänet järveen. Mary Catherine Hoakwood, luki sen alareunassa. Toinen oli joku Lily Adele Hoakwood.

Emily tarttui mietteliäänä päiväkirjaan. Kuka oli Lily Adele? Ehkä kaikki selviäisi päiväkirjasta.

 13.9 Herran vuonna 1761...