No niin, tässäpä tämä uusi osa, ja enpäs keksi enempää sanottavaa, kommentoikaa! ps.laittakaa musiikki täysille!

Emily oli yksin kartanossa. Lisa oli mennyt hakemaan omenat Clarissalta, ja kertonut jäävänsä hieman juttelemaan, jos vain saisi luvan. Emily oli myöntynyt mielihyvin, sillä hän halusi olla rauhassa ja pohtia tapahtuneita asioita. Ensin hän päätti kuitenkin syödä jotakin.

Sisällä oli kuuma, joten hän oli avannut keittiön ikkunat. "Metsä näyttää niin kauniilta", hän ajatteli. "Valitettavasti en voi mennä sinne turvallisesti." Kesä oli kuumimmillaan, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Normaalisti Emily olisi mennyt ulos ratsastamaan, mutta nyt hän ei uskaltanut jättää sisätiloja, koska pelkäsi, että joku tulisi sillä välin, ja veisi kaikki arvoesineet.

Syödessään hän rupesi jälleen miettimään eilisen tapahtumia. Kaikki tuntui niin järjettömältä. Mitä hän voisi seuraavaksi tehdä? Kukaan ei muistaisi sadan vuoden takaisia tapahtumia, paitsi Clarissa, ja hän oli jo kertonut kaiken, minkä tiesi. Ratkaisua pitäisi siis ruveta etsimään kartanosta. Silloin Emily muisti, ettei ollut vielä tutkinut ullakon kirjastoa. Se voisi sisältää jotain hyödyllistä.

Mutta ennen kuin hän menisi sinne, oli keittiön ikkunat suljettava. Emily värähti ajatellessaan, mitä siitä voisi tulla sisään. Parempi sulkea ikkuna, kuin istua pelon vallassa kuunnellen, tulisiko sieltä kukaan sisään.

"Katsotaan, Koruompeluopas... Voltaire... "

"Nyt löytyi, Hoakwoodien sukukirja, tästä voi olla apua", Emily mutisi.

"Tämä kirja kertoo Hoakwoodien suvusta ja sen vaiheista... tämähän vaikuttaa kiinnostavalta". "Minä, Sir William Harry Hoakwood aloitan tämän sukukirjan vuonna 1631..."

                                                        ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Kirja osoittautuikin vain puisevaksi selostukseksi Hoakwoodien suvun perijöistä, heidän avioliitoistaan ja ansioistaan. Emily laittoi sen pois ja meni lukitun oven luo aikomuksenaan tiirikoida se auki hiusneulallaan.

Lukko ei antanut periksi, ja vimmastuneena hän potkaisi sitä, mutta tuloksena oli vain kipeä jalka. Pahantuulisena Emily lähti alakertaan.

Hän kuuli ulko-oven kolahtavan kiinni, ja kiiruhti aulaan Lisaa vastaan.

"Hei Lisa, toitko omenat?", Emily kysyi.

Lisa katsoi häntä surullisena, pudisti päätään ja sanoi: "Rouva Meaning kuoli viime yönä. Hänen sukulaisensa olisivat kiitollisia, jos auttaisitte heitä hautajaisjärjestelyissä".

                                                ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Clarissan hautajaiset olivat olleet eilen. Ne olivat olleet hyvin kauniit hautajaiset, ja paljon ihmisiä oli tullut sanomaan hyvästinsä, koska hän oli ollut hyvin pidetty ihminen. Emily oli myös osallistunut hautajaisiin.

Heidän maassaan uskottiin, että simin sielu tarvitsisi muiden ihmisten apua siirtyäkseen Jumalien luo. He uskoivat, että rukoilemalla, ja sytyttämällä kynttilän kuolleen muistoksi tämä jatkaisi matkaansa kohti ikuisuutta.

Kirkko oli nyt tulvillaan kynttilöitä, kun jokainen Clarissan ystävä oli käynyt siellä muistamassa häntä. Emily ei ollut vielä tehnyt tätä. joten hän meni yhden alttarin luokse ja alkoi hymistä vanhaa rukousta.

Kirkon pyhimys, Pyhä Elionore katseli Emilyä vaitonaisena ikkunan edessä. Kuulisiko se hänen äänensä, vai olisiko kaikki turhaa.

Enää piti sytyttää kynttilä. Emily meni Pyhän Elionoren alttarin ääreen, ja raapaisi tuluksilla kipinän.

Kynttilä syttyi palamaan, ja hän jäi hetkesi ihailemaan sen liekkiä. Emilyn takana joku toinenkin sytytti kynttilän, mutta hän ei kääntynyt katsomaan, kuka se oli.

  Nyt hän oli tehnyt voitavansa, loppu riippui Jumalista. Rauhallisin mielin Emily poistui kirkosta.

                                                   ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Emily päätti vielä viivähtää hiukan Cateryn haudalla, ennen kuin menisi kotiinsa.

Yhtäkkiä hänen korviinsa kantautui laulua. Se oli hieman surumielistä, mutta hyvin kaunista. Emily käänsi päätään äänen suuntaan, ja jähmettyi paikoilleen.

y, Mary, nainen hänen painajaisistaan hääri haudan äärellä laulaen.

Hiljaa hän astui lähemmäs. Mary oli ollut kuolleena ainakin sata vuotta, miten tämä voisi muka olla hautausmaalla?

Mary kääntyi ympäri. Se ei voinut olla kukaan muu, sillä hänellä oli erittäin persoonalliset silmät. Marystä hohkasi kylmyys, ja vaikka hän seisoi siinä kiinteänä, ei hän ollut elossa.

Hän astui lähemmäs, ja Emily kavahti. "Olen odottanut sinua", Mary sanoi.

"Mitä tahdot minusta, Mary?"

"En mitään erityistä, Emily, tulin vain muistuttamaan sinua", Mary naurahti ja kosketti jäisillä sormillaan Emilyn käsiä. Emily astui kauemmas ja kysyi: "Mitä tahdot minusta, mistä sinun pitää muistuttaa minua?"

"Oletko unohtanut mitä sanoin sinulle? Jätä menneisyys rauhaan, ei vain itsesi, vaan myös muiden vuoksi. Olet tappanut viattoman ihmisen uteliaisuudellasi". tämä vastasi. Emily näytti kauhistuneelta.

"Alat siis viimein uskoa, tässä, minun pitää mennä", Mary sanoi, ja ojensi jotakin hihansa sisältä.

Sitten hän lähti pois. Emily katsoi, mitä Mary oli hänelle antanut. Se oli kirje, jossa luki: Hyvä Lady Hoakwood, tulisitteko huomenna käymään luokseni, on asioita, jotka unohdin kertoa. Ajattelin, että Teitä saattaisi kiinnostaa. Parhain terveisin, Clarissa Meaning. Emily repi paperin kahtia, ja heitti sen hautausmaan ulkopuolelle. Mary oli ollut oikeassa, hän oli tappanut toisen ihmisen sotkeentumalla asioihin, jotka eivät kuuluneet hänelle.

                                                  ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Emily istui vaitonaisena pöydässä. Hän ei voinut unohtaa tapaamistaan Maryn kanssa, ja pohti lakkaamatta asioita, jotka olisi halunnut unohtaa.

Lisa, joka oli hyvä palvelija, ja arvasi, että Emily halusi unohtaa jotain, aloitti keskustelun. "Eikö sää olekin ihana, rouva?"

Emily sanoi kiitollisena: "Eritäin ihana, varmaan kaunein koko kesänä".

"Niin, paras vuosikausiin, otaksun. Teidän pitäisi nauttia siitä, eikä istua sisällä".

"Mielelläni olisin ulkona, mutta kun on niin paljon tekemistä sisällä", Emily vastasi. "No, auringon nousu on myös näkemisen arvoinen, näin kesällä. Valitettavasti teidän pitää mennä ulos sitä ihailemaan", Lisa kertoi.

Emily oli ymmällään. "Miksi?", hän kysyi. Lisa naurahti. "No, koska talon itäpäädyssä ei ole lainkaan ikkunoita. Siellä ei ole ollut ikkunoita koko sinä aikana, kun olen ollut täällä".

Emily oli hiljaa. Hän oli juuri keksinyt jotakin. Asia piti selvittää heti. Hän joi teensä loppuun nopeasti, ja ryntäsi ulos.

"6...7...8..."           

Mitattuaan talon läpimitan sisältä ja ulkoa hän sai selville, että huoneiden ja ulkoseinän välillä oli noin metrin mittainen alue, jonne ei ollut ovea.

Varmistaakseen asian Emily koputti seinää, ja sai selville, että sen takana todella oli huone.

Seuraava pulma oli, mistä sinne pääsisi? Missään ei ollut ovea, ja ilman Lisan huomiota hän ei olisi varmaan koskaan huomannut eroa.

Sisäänkäynnin mahdollisia sijaintaja olivat ruokasali, keittiö, kirjasto ja ullakon kirjasto. Emily pysähtyi muistettuaan taas jotakin.

Ullakon kirjastossa oli kirjahylly, joka seisoi ikkunattoman seinän puolella. Siinä ei ollut muita kirjahyllyjä lähellä, joten jos jotakin salaovea edes oli, sen oli pakko olla sen takana.

                                                         :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Päästyään ullakolle hän ryhtyi tutkimaan kirjahyllyä. Se olisi varmasti hyvin, hyvin painava, ja Emily epäili, jaksaisiko siirtää sen.

"No, mitään ei saa ilmaiseksi", hän totesi, ja ujutti sormensa sen taakse.

                                                      ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Hyllyn siirtäminen oli ollut vaivan arvoista. Emily meni sydän pamppaillen kokeilemaan ovea. Se ei ollut lukossa.

Kynttilän mukaan ottaminen ei edes käväissyt hänen mielessään, tämä oli selvitettävä nyt.

Varovasti hän alkoi laskeutua tikkaita alas. Kaikki oli pölyn peitossa. Ullakko-, ja kakkoskerroksessa ei ollut mitään, mutta kun Emily pääsi alas, hän erotti jotain pimeässä.

"Olisipa minulla valoa", hän toivoi, ja siristi silmiään erottaakseen, mitä sisällä oli.

Emily ei pystynyt huutamaan. Luuranko pienen huoneen perällä oli vienyt hänen äänensä. Hän oli odottanut löytävänsä jotain kirjoja, tai aseita, mutta sen sijaan hän oli löytänyt Lilyn ruumiin.

Emily ei ollut heikko nainen, mutta viimeaikaiset painajaiset ja järkytykset olivat vetäneet hänen hermonsa kireälle.

Raskaasti tömähtäen hän tuupertui lattialle sata vuotta vanhan ruumiin vierelle.

Tässä tämä tällä kertaa, yritän tehdä jatkoa mahdollisimman nopeasti, mutta nyt kun koulu alkoi, ehdin jatkaa tätä korkeintaan viikonloppuina.