Tässäpä tämä lupaamani osa... kuvia n.73, eli taas tuli uus ennätys. Jos suutut, kun eri ihmisrotuja kutsutaan ei-virallisilla nimillä, niin varoitan! Muuten ei mitään erityistä, musiikki ei tule alkuun, vaikka kyllä siellä yksi kappale on... Nyt kun olen tehnyt tämän kaikin tavoin epäselväksi, voin sanoa enää, että kommentoikaa...
"Hassua, en muista tulleeni tänne", Emily sanoi. Hän oli yhtäkkiä tajunnut olevansa lastenhuoneessa vailla mitän hajua, kuinka oli joutunut sinne. "Olen kai kävellyt unissani, pitää mennä takaisin",hän tuumi.
Ovi aukesi naristen. Emilyn sydän hyppäsi kurkkuun, ja hän kääntyi hiljaa ympäri.
Mary sulki oven perässään. "Miten pääsit sisään, Lilyhän esti sen?" Emily melkein huusi. "En ole täällä oikeasti, etkä ole sinäkään. Tämä on unta, eivätkä mitkään säännöt päde nyt. Eli voin vapaasti kummitella sinulle", Mary sanoi, ja näytti erittäim tyytyväiseltä tilanteeseen.
"Selvä, kun kerran olet siinä, voisin samantien kysyä sinulta, mitä sinä haluat minusta?" Emily kysyi. Hänestä oli outoa, että Mary, joka ei ollut kummitellut hänelle päiväkausiin, olisi sattumalta päättänyt aloittaa sen taas.
"En mitään", vastasi Mary nauraen. "Eivätkö kuolleet yleensä vainoa eläviä, ei siihen tarvita erityistä syytä. Ymmärrät sitten, kun olet itse kuollut", Mary sanoi.
Emily katsoi Marya niin tuimasti kuin pystyi. "En usko sinua, et ikinä tekisi mitään tarkoituksetta", hän sanoi.
Mary oli hiljaa. "Sinusta on tulossa uhka, pitää keksiä keino surmata sinut", hän sanoi tavalla, joka sai Emilyn pelkäämään henkensä puolesta. "Olet oikeassa, minulla on kaksi syytä ilmestyä sinulle. Ensimmäinen koskee kirstua, jonka te veitte. Uskon, ettette lötäneet siitä mitään, mistä on teille hyötyä, olenko oikeassa? Ja toinen syy on, että minulla on ollut kovin vähän tekemistä viime vuosikymmenten saatossa, joten päätin nyt huvikseni näyttää meidän Neiti Etsivämmelle jotain. Seuraa minua", Mary sanoi.
Emily mietti, miten vastaisi Marylle. "Olet oikeassa, kirstusta ei ollut mitään hyötyä, eikä siitä olisi ollut hyötyä sinullekaan. Kannattaisi pitää tavarat kuivemmassa paikassa. En oikein usko, että on hyvä seurata sinua. Muistan viime kerran liiankin hyvin", Emily sanoi.
"Aa, sinä olet vieläkin vihainen siitä. Pakko myöntää, että oli hauskaa tyrkätä sinut järveen. Olit niin yllättyneen näköinen. Päätös on toki sinun, mutta muista, että tämä on vain unta, eikä mikään voi satuttaa sinua", Mary nauroi.
Sitten hän avasi oven, eikä sen takana ollutkaan käytävää, vaan loputon, valkea, kieppuva tyhjyys. Mary otti vauhtia ja hyppäsi. Tyhjyys näytti nielaisevan hänet heti, kun hän ylitti kynnyksen.
Emily katsoi hämmästyneenä Maryn perään. pitäisikö hänen seurata kaiken uhalla, vai jäädä lastenhuoneeseen turvaan?
Hän tiesi vastauksen heti. "Olen liian utelias, se maksaa vielä joskus henkeni", Emily sanoi. Hän otti vauhtia, sulki silmänsä, ja veti varmuuden vuoksi syvään henkeä, ennen kuin tyhjyys nielaisi hänetkin.
Hän putosi läpi valkeuden. Se ei ollut kuin putoamista puusta, vaan kuin putoamista usvan läpi, paitsi ettei usvaa tuntenut. Se täytti hänen korvansa ja silmänsä, vaikka se ei ollutkaan mitään.
Sitten tyhjyyteen ilmestyi usvapilviä. Ne olivat miltein käsin kosketeltavia. Emily oli helpottunut, sillä mikä hyvänsä oli parempaa, kuin loputon, jatkuva tyhjyys.
Pilvet nielivät hänet. Hän ei nähnyt mitään muuta, eikä hänellä ollut hajuakaan, missä oli. Hän huitoi käsillään, muttei saanut otetta mistään. Vasta silloin häntä alkoi pelottaa.
Yhtäkkiä pilvet väistyivät. Emily putosi pehmeästi, eikä saanut minkäänlaisia vammoja.
Hän katseli uteliaana ympärilleen. Paikka näytti kumman tutulta. Hän oli ollut siellä joskus, hän ei vain saanut mieleensä, milloin.
Jokin täällä oli tuttua. Sitten se iski Emilyn tajuntaan kuin salama. Hän oli Middleway Manorissa, mutta paikka oli kovin erilainen. Miksei hän ollut tajunnut sitä aiemmin.
Emily lähti kävelemään käytävää pitkin. Yhden oven takaa kuului ääniä. Hän avasi oven varovasti, ja meni sisään niin hiljaa, kuin pystyi.
Huonekin oli muuttunut. Emily tunnisti sen Lilyn huoneeksi, mutta sekin oli jotenkin..uudemman näköinen. Vasta sitten hän huomasi huoneessa leikkivät lapset. Hekin olivat kumman tuttuja.
Emily kumartui lähemmäs. "Voi, tuohan on Mary!" hän ajatteli. Silloin kaikki valkeni hänelle. Hän oli siirtynyt ajassa taaksepäin Maryn lapsuuteen.
Ja jos toinen lapsista oli Mary, niin silloin toisen oli oltava...
"Lily, kuuntele tarkasti, älä usko mihinkään, mitä Mary sanoo. Hänestä tulee vielä paha ihminen", Emily sanoi hitaasti, jotta lapsi ymmärtäisi kaiken.
"Turha vaiva, Emily", sanoi ääni jostain ylhäältä. "Tämä on minun muistoni, et voi vaikuttaa mihinkään, eikä kukaan voi nähdä tai kuulla sinua. Olet vain avuton sivustakatsoja, eikö olekin piinaavaa?" ääni sanoi.
Emily ei ehtinyt sanoa mitään, kun huoneeseen ryntäsi poika. "Buu!" hän huusi. Emily hätkähti. Kuka hän oikein oli?
Tytötkin olivat ilmeisesti säikähtäneet. Mary laittoi nukkensa sivuun ja nousi vihaisena ylös.
"Matthew, montako kertaa sinulle on sanottava, ettet saa säikäyttää meitä. Sinulla ei ole mitään käytöstapoja, koputtaisit ensin", Mary sanoi kärsivällisesti.
"En kuullut mitä sanoit, sisko. Voisitko toistaa?" Matthew nauroi. "Tulin kertomaan, että mustalaiset ovat tulleet. Vaikka eihän se koske teitä millään tavoin", Matthew sanoi mahdollisimman ärsyttävällä äänellä.
"Mitä sinä tarkoitat? Puhu suusi puhtaaksi, tai lyön sinua!" Mary sanoi vihaisesti. Matthew ei näyttänyt järkyttyneeltä.
"Mitäkö tarkoitan? No, ettehän te pääse edes mukaan, kun olette tyttöjä. Etkä uskaltaisi lyödä minua, sinähän leikit täällä vain kaiket päivät nukeillasi, toisin kuin minä. Jonain päivänä minä kierrän maailmaa, kun sinä istut täällä ompelemassa", Matthew lällätti.
"Sinä paskiainen, kunhan saan sinut kiinni, tapan sinut mahdollisimman tuskallisesti!" Mary huusi Matthewin perään, joka oli jo lähtenyt juoksemaan.
Emily kuuli paikaltaan, kuinka ovi pamahti kiinni, ja Mary tuli sadatellen takaisin. "Se pelkuri lukitsi oven, tule Lily, mennään toisesta", Mary sanoi.
Lily kiirehti paikalle. "Rauhoitu, Mary, se ei hyödytä. Minusta olisi viisaampaa mennä kysymään äidiltä, puhuuko Matthew totta". "Olet oikeassa, mennään", Mary sanoi.
Emily ei ollut lainkaan varautunut, joten hän jäi nopeasti jälkeen, kun lapset lähtivät juoksemaan. "Miten he voivat olla noin nopeita", hän ihmetteli.
Tytöt hidastivat vähän, kun he laskeutuivat rappusia, joten Emilylle jäi hieman aikaa ajatella. Miksi Mary oli tuonut hänet tänne? Koko asiassa ei näyttänyt olevan mitään järkeä.
"Onneksi minulla on kaksi opasta, paikka on muuttunut niin paljon, että olisin auttamatta eksyksissä, jos joutuisin liikkumaan täällä yksi", hän tuumi.
Aula oli melkein samanlainen kuin ennenkin, paitsi että ovi yläkertaan oli eri paikalla. Tytöt liukuivat kaidetta pitkin, mutta Emily ei uskaltanut mennä perässä, vaan juoksi portaat alas niin nopeasti kuin kykeni.
"Äiti, ovatko mustalaiset tulleet? Saammehan mennä heidän leiriinsä, saammehan?" Mary kysyi huoneessa olevalta naiselta.
"Rauhoittukaa. Ette saisi juoksennella ympäriinsä. Mustalaisista en tiedä, kysykää isältänne hän on aamiaisella", nainen, joka oli ilmeisesti Emilyn äiti sanoi. (kuvitelkaa tolle vaaleat hiukset, unohtu kun loin simin)
Tällä kertaa Emily oli valmiina. Tytöt eivät saaneet suurta etumatkaa, niinpä Emilylle jäi enemmän aikaa katsella ympärilleen. Hänen yllätyksekseen ruokasalin paikalla oli nyt tanssisali, ja sekin oli kovin erilainen.
Vihreä käytävä oli säilynyt melko muuttumattomana, mitä nyt portaat tanssisaliin puuttuivat ja niiden tilalla oli kolme ovikaarta.
Tanssisalissa, joka oli nyt ruokasali oli kaksi pöytää. Yksi pidempi ovensuussa, ja lyhyempi kauempana huoneessa. Pienemmässä pöydässä istui mies.
"Kas, tytöt, liittykää seuraani. Kiitos, Lena, voit mennä", mies sanoi. Tytöt istuivat pöydän ääreen, Emily jäi seisomaan kauemmas.
"Isä, ovatko mustalaiset tulleet?" Lily kysyi. Mies nyökkäsi. "Saammeko mekin tulla mukaan, kun menette leiriin?"
"Totta kai, kuka on sanonut, ettette saisi, äitinnekö?" mies ihmetteli.
Lily ja Mary katsoivat toisiaan kuin salaliittolaiset. "Matthew", he sanoivat yhteen ääneen.
"Hahhaha, poika luulee jo olevansa perheen pää, saa odottaa vielä monta vuotta", mies naureskeli. "Menemme sinne teen jälkeen, olkaa silloin valmiina".
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Lähimetsän laitaan oli pysäköity kuutisen vankkuria. Emily seurasi Hoakwoodeja, kun he oikaisivat kartanoa ympäröivän metsän poikki. Matthew oli mennyt leikkimään muiden poikien kanssa. Ulkona oli mustalaisnainen lapsensa kanssa. (sorisoriruudut)
"Hyvää päivää, rouva, menikö matka hyvin? Käsittääkseni tulitte Lontoon suunnilta", Maryn isä sanoi. Nainen nyökkäsi. "Te etsiä madame Olivea?" hän kysyi. Mies nyökkäsi. "Seuraa minua".
Nainen johdatti heidät leirin laitamille, ja osoitti sinistä vaunua. "Tuolla, hyvää päivä teille!"
He menivät sisälle vaunuun. Seistessään vielä ulkona Emily näki mustalaisten kuiskuttelevan keskenään, mutta se ei näyttänyt huolestuttavalta, niinpä hän antoi asian olla.
Ennustajan vaunu oli hämyisä, niinkuin sen kuuluikin olla. Ennustaja itse oli pukeutunut värikkääseen, tilkuista ommeltuun asuun.
"Tervetuloa, tervetuloa! Te haluta nähdä tulevaisuus, madame Olive nähdä kaiken", Olive sanoi. "Kuka halua kuulla ensin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?"
Tytöt istuivat pöydän ääreen. Emily ja Maryn isä jäivät hymyillen seisomaan taka-alalle. "Katsotaan... oo, nyt näen.. loistava tulevaisuus, erittäin loistava..."
Emily, joka oli itsekin käynyt ennustajalla, ei jaksanut kuunnella, vaan katseli ympärilleen kiinnostuneena.
Hänen hymynsä hyytyi, ja hän tajusi äkisti, miksi oli juuri tässä muistossa. Ne kirjat kirstussa, ne olivat täällä, ennustajan vaunuissa. Emily rukoili, ettei Mary olisi huomannut niitä, vaikka arvelikin sen olevan turhaa.
Ennustaja oli lopettanut. "Punta, jos herra on hyvä", Olive sanoi. Maryn isä maksoi vaaditun summan ja he lähtivät vaunusta.
Ulkona Mary veti isänsä syrjemmälle. "Isä, voisitko ostaa minulle tuon ennustajan kirjat?" Mary pyysi.
Emily pysähtyi. "Tässä se nyt on, Mary saa mitä tarvitsee, enkä minä voi tehdä mitään", hän ajatteli kitkerästi.
"Mihin sinä niitä tarvitset, Mary kulta? Ne eivät sovi sinun luettavaksesi. Voin ostaa sinulle jonkin toisen kirjan, sopiiko?" Maryn isä sanoi.
"Mutta isä, minä haluan ne kirjat, etkö voisi.." "Riittää, Mary, me lädemme nyt kotiin", mies kuulosti ärtyneeltä.
Mary kulki pahantuulisena viimeisenä. Emily oli helpottunut, mutta uskoi, että jotain vielä tapahtuisi. Niinpä hän piti Marya tarkasti silmällä.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Kävi niin kuin hän oli aavistellut. Mary nousi vuoteestaan heti, kun oli varma, että Lily nukkui. Hän ei ottanut mukaansa minkäänlaista valoa.
Mary liikkui kartanossa äänettömästi kuin kissa. Emily kulki tiiviisti Maryn jäljessä, ettei olisi eksynyt pimeässä. Hän ei liikkunut läheskään niin hiljaa kuin Mary ja oli ensimmäisen kerran kiitollinen, että kukaan ei nähnyt tai kuullut häntä.
Ulos päästyään Mary alkoi juosta. Hän pysähtyi kuuntelemaan, ettei kukaan ollut herännyt ennen kuin jatkoi matkaa.
He olivat saapuneet mustalaisleirin liepeille. Mary ei ollut kärsinyt lainkaan vahinkoa, mutta Emily oli satuttanut uni-itsensä esiin pilkistäviin juuriin ja pensaanoksiin. Mary liikkui, jos mahdollista, vielä hiljaisemmin.
Hän kurkisti yhden vaunun takaa. Mustalaiset istuivat nuotioidensa ääressä. "Nyt tai ei koskaan", Emily kuuli Maryn kuiskaavan.
Mary juoksi Oliven vaunulle ja pujahti sisään nopeasti.
Emily katsoi mustalaisia oksien välistä, mutta he istuivat edelleen paikallaan. Mary oli liikkunut niin nopeasti ja hiljaa, etteivät he olleet huomanneet. Emily olisi halunnut huutaa heille, varoittaa Marystä, mutta muisti, ettei se olisi auttanut.
Pian Mary juoksi ulos kirjat tiukasti kainalossaan. Edelleenkään kukaan ei ollut huomannut mitään.
"Siinä taisikin olla kaikki, mitä halusin näyttää tällä kertaa. Hyvää yötä, toivottavasti pääsi on nyt sekaisin", ääni sanoi.
Silloin maa alkoi vajota, ja hän putosi ensin usvan sekaan, sen jälkeen valkoiseen tyhjyyteen.
Emily hätkähti hereille. Vaikka hän oli nukkunut monen tunnin ajan, hänestä tuntui kuin hän ei olisi ummistanut silmiään vuorokausiin. Väsyneenä hän nousi ylös ja hieroi silmiään. Hän tiesi tarkalleen, mitä tehdä.
Kommentit